Pääkirjoitus: Raportointi ratkaisee
Pohjoismaiden suurimmat Matkamessut vietettiin viime viikolla Helsingissä. Moni kävi messuilla unelmoimassa lomasta palmusaarella +30 asteessa. Se onkin virkistävää vaihtelua arkisempiin työmatkoihin.
Suurta mielenkiintoa herätti myös lounastilaisuutemme, jossa esittelimme matkahallinnon ammattilaisille GlobalStarin glokaalia verkostomallia, jossa asiakasyritys saa kullakin alueella kumppanin, joka on aidosti ja pitkäjänteisesti läsnä omalla markkinallaan. Näin pystymme tarjoamaan kaikki palvelut hyvillä suhteilla ja paikallisella läsnäololla.
Tällainen joustavuus ei ole ollut ennen mahdollista. Perinteisesti yritykset ovat joutuneet valitsemaan ensin globaalin matkatoimistokumppanin, jonka toimistoja on sitten pakon edessä käytetty kaikkialla. Muunlainen ratkaisu ei ole ollut mahdollinen matkustusdatan keräämisen takia. Erityisen hankalaa tämä on ollut mikäli kumppanin toimisto ei jollakin tärkeällä lähialueella ole ollut se markkinan paras.
GlobalStarin raportointiteknologia mahdollistaa myös rusinoiden poimimisen pullasta. Kullakin tärkeällä alueellaan yritys voi valita sen itselleen parhaan kumppanin ja tekniikan avulla kaikki matkustustieto voidaan kerätä yrityksen haluamaan järjestelmään. Räätälöinti raportoinnin avulla antaa valinnan vapautta.
Raportointi ratkaisee - ei omistus.
Saako myös teille olla kasvua idästä?
Vuonna 2010 Ruotsi, Viro, Saksa, Britannia ja Venäjä vetivät 59 % kaikista suomalaisten ulkomaan työmatkoista. Lähialueet siis jylläävät työmatkustamisessa. Kullakin lähialueella on omat matkustuspiirteensä. Ruotsissa ja Saksassa suomalaisetkin liikematkustajat käyttävät mielellään junia. Junalippujen ennakko-osto helpottaa ja nopeuttaa, kun reitteihin ja aikatauluihin voi luottaa.
Työmatka Venäjälle vaatii jo enemmän yhteistyötä. Pietarissa ja Moskovassa palvelut toimivat, mutta muille alueille mentäessä matkustaja tarvitsee paljon tietoa matkatoimistolta alkaen maksamisesta, hotelliennakoista, viisumeista ja sisäisistä lentoyhteyksistä.
Useat yritykset ovat kertoneet, etteivät odota paljonkaan kasvua Länsi-Euroopasta vaan myynnin kasvu on rakennettu Venäjän varaan. Kun Venäjälle halutaan etabloitua, tarvitaan myös matkustamiseen paikallinen kumppani. GlobalStar-partnerimme Nicko Travel kävi vieraanamme matkamessuilla kertomassa liiketoiminnastaan ja Venäjän matkustamisen erityspiirteistä.
Niiden yritysten, jotka matkustavat paljon Venäjällä, kannattaa pyytää ammattilaisen apua esim. paikallisen lentotarjonnan varaamiseen, venäjänkielisiin dokumentteihin ja sopimuksiin sekä viranomaismääräykset täyttävään maksamiseen.
Odotan, että näistä aiheista käydään paljon kiinnostavia keskusteluja vuoden 2012 aikana.
Taru Keronen
toimitusjohtaja
